tiistai 27. marraskuuta 2012

Ekologista (suru)sidontaa

Heipä hei!

Tähän avaan nyt tekstin, jossa on aikomus käsitellä ekologisen suru- ja miksei muunkin kukkasidonnan mahdollisuuksia ja listata ihan käytännössä tarvikkeet, joista saa ekologisempia vaihtoehtoja, ja paikat, joista niitä saa. Tarkoitus ei ole mainostaa ketään, vaan ajattelin ihan sellaista listausta, joka jatkuu aina kun minä tai joku teistä muista keksii uuden hankintapaikan.


Aloitan itselleni ehkä tutuimmasta päästä.
SHT-tukusta kukkakauppias löytää ekologisempiakin vaihtoehtoja. Kiinnostus niihin on tukun edustajan mukaan vuosien varrella lisääntynyt, mutta hinta on edelleen määräävin tekijä kukkakauppiaiden hankinnoille. Tulevaisuudessa kysyntä kuitenkin todennäköisesti edelleen kasvaa. Firmalla on Punkalaitumella pääpaikka ja tuotantoa, ja siellä valmistuu myös ekokukkakauppiaalle käypiä tarvikkeita. Puinen sidontakahva maatuvalla verkolla on ainakin sellainen. Punkalaitumella on myös kutomo, jossa valmistetut maatuvat nauhat sopivat ekologiseen kukkasidontaan. Lisäksi tukun kautta saa olkista seppelepohjaa, joka on päällystetty maatuvalla kuitukankaalla, ja on siksi ekologisempi vaihtoehto kuin vastaava muovilla päällystetty. Varsinaisen sidonnan ulkopuolisista kukkakauppatarvikkeistakin löytyy muun muassa kierrätyskelpoista pakkauspaperia. Kotimaista tarjontaa on lisäksi aika hyvin, vaikka se ei tietysti suoraan tarkoita ekologista vaihtoehtoa. Yhteenvetona SHT-tukusta sanoisin, että kysyä kannattaa niin ekologista kuin kotimaistakin vaihtoehtoa, jos sitä ei kysymättä huomata tarjota. Ja koska firmalla on omaakin tuotantoa, kysyntä voi lisätä tuotantoon otettavia artikkeleita taikka tuotantomääriä. Kysynnän ja tarjonnan lainalaisuudet pätevät tässäkin.
http://www.sht-tukku.fi/sivu.tmpl?sivu_id=4  linkkisivulla puhutaan myös pinnoittamattomista metallilangoista ja sidonnassa käytettävistä koristeista ekologisuuden yhteydessä. Valitettavasti en tiedä, millaisia koristeita nämä ovat. Pinnoittamattomien metallilankojen käyttäminen pienessä mittakaavassa voi olla ekologista, mutta metallin hapristuminen maatuvaksi vie kuitenkin aikansa, eli en pitäisi yltiöpäistä metallilankojen käyttämistä varsinaisena ekotekona pinnoittamattomuudesta huolimatta (alempaa löytyvän kirkkojakaupunki-linkkilähteen mukaan "0,2 millimetrin vahvuinen pinnoittamaton rautalanka häviää murskattuna vuodessa, kun sen kompostoi.") Jos ekokukkakaupan yhteydessä on hautaustoimisto, nuo SHT-tukun sivuilla esitellyt ekoarkut vaikuttavat hyviltä vaihtoehdoilta valikoimaan.

Toinen ekologisten sidonta-alustojen valmistaja ja toimittaja on Nastolalainen Ekofinland Oy. Nettisivuja pääsee tutkailemaan tästä: http://www.ekofinland.fi/ Täällä on vähän erilainen ratkaisu ekologiseksi sidontakahvaksi kuin SHT-tukulla, mutta hieno hommahan se on, että on vaihtoehtoja. Ekofinland käyttää alustoissaan biohajoavaa luonnontärkkelystä eli biomuovia sekä pahvia. Tuollaisia pahvisia en ole itse koskaan livenä nähnyt saatikka käytössä kokeillut. Onko joku muu teistä? Pahvista tehtyjä saa myös pöytäasetelmia varten, ei pelkästään surulaitteisiin.

http://www.kirkkojakaupunki.fi/arkisto/uutiset-ja-ilmiot/10787/ on mielenkiintoinen linkki näihin puheenaoleviin teemoihin. Artikkelissa on mainittu Tmi Akaan Mappi, mutta sitä firmaa en ainakaan nyt onnistu netistä löytämään sillä tavalla, että pääsisin kiinni sen tuotevalikoimiin. Tietääkö joku, onko firma vielä hengissä? Biohajoaviakin muovituotteita valmistava Insima Oy ainakin on http://www.insima.com/tuotanto.html


Teksti jatkuu aina kun löydän tähän jotain sopivaa. Vinkit ja kommentit ovat erittäin toivottavia!

Lisäys 1:
Ekofinlandin sivuilla mainitaan, että pahvisen kahvan sisään laitetaan kompostoituva Oasis-märkäsieni. Sellainen on minunkin muistini mukaan olemassa, mutta nettaillessa se tuntuu olevan jonkinmoinen haamutuote, koska mitään tietoa moisesta ei löydy. Jos olet käyttänyt kompostoituvaa tiiltä, niin vinkkaapa, kenen valikoimiin se kuuluu tai jos siitä on tietoa netissä. Ammattilaiset ovat myös tervetulleita mukaan keskusteluun!

Lisäys 2:
http://www.evl.fi/srk/rovaniemi/viestinta/paasky09N.pdf
Kurkatkaa (ainakin) sivulle 5.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tunnustus

Pivi Onnea istuttamassa -blogista jakoi minulle Sunshine Award -tunnustuksen tästä Kukkakaupan Vihreä Kirja -projektista. Koska tämä on melko uusi blogi, tunnustus tuntuu hyvältä kannustukselta. Oikealla asialla ollaan, ainakin Pivin mielestä, eli en ole ainoa idealisti. Vielä kerran kiitos tästä:

 

Tunnustukseen liittyi seitsemän kysymystä, joihin tässä vastaukset:

Lempinumeroni: kaikki parittomat numerot kolmosesta eteenpäin
Alkoholiton suosikkijuoma: mikäs muu kuin vesi!
Lempieläin: kissa, miau
Facebook vai Twitter: Ei kumpikaan ("pikku anarkisti")
Intohimoni: kehä ja hanskat
Suosikkiviikonpäivä: torstai on toivoa täynnä
Suosikkikukka: hortensia, kuten avatar ehkä jo paljastaa

Aurinkoa Sinulle Pivi, vähintäänkin henkisesti!
 

Puhtaan veden puolesta

Tulipa vielä mieleen jatkona tuohon edelliseen, että ekologinen kukkakauppa osallistuisi kyllä mielestäni myös hyväntekeväisyys- ja avustustyöhön, ainakin tarjoamalla tietoa sekä asiakkailleen kanavan osallistua.

Veden tiimoilta yksi tällainen keräys, jota voisi ravintoloiden ohella rummuttaa muissakin liikkeissä, olisi Unicefin Jano-viikot http://www.unicef.fi/jano#faktoja-vedesta

Samassa yhteydessä voisi esitellä oman liikkeen vedensäästämisohjeita, jotka siellä ekokukkakaupassa tietysti olisi porukalla mietitty, ja kannustaa asiakkaita pohtimaan omaa vedenkulutustaan vaikkapa kyselyn tai kilpailun muodossa.

Ongelmat eivät ole ollenkaan niin pahoja, jos pystyy osoittamaan, että haluaa olla osaltaan ratkaisemassa niitä. Silloinhan ne muuttuvatkin jo haasteiksi.

Jossain se aurinko paistaa harmaanakin päivänä!

perjantai 16. marraskuuta 2012

Vesi, elämän lähde

Hei jälleen!

Ihan aluksi teille kaikille lukijoille ja kanssakulkijoille tiedoksi, että nyt kun tämä blogi ei ole enää osa opintojani, tarkoitukseni on päivittää sitä vähintään kerran viikossa; toivottavasti useamminkin, mutta ainakin sen verran. Päivän, parin välein käyn kuitenkin tsekkaamassa, mitä jälkiä te muut olette tänne jättäneet, ja vastailen teidän kommentteihinne. Tiivis kanssakäyminen meidän asiasta kiinnostuneiden kesken on siis täysin mahdollista myös jatkossa. Eläköön ekologisuus, myös kukkakaupassa!

Katsoinpa eilen illalla tv-ykköseltä Ulkolinjan dokumentin "Pullovesibisnes". Se ei suoranaisesti liittynyt kukkabisnekseen, vaan nimensä mukaisesti pullovesibisnekseen erityisesti markkinajohtajafirman vinkkelistä. Koska omat ajatukseni ovat kuitenkin vahvasti kukkabisneksissä, sain tästäkin dokkarista hyvän aasinsillan kukkabisneksiin. Jo aiemmin olen aikonut kirjoittaa tänne blogiin vesikysymyksistä ja nyt ne tämän dokumentin myötä tulivat jälleen ajankohtaisina mieleeni.

Suosittelen muuten: katsokaapa tuo Ulkolinja vaikka Ylen Areenasta. Mitä olette mieltä, kuuluuko puhdas vesi ihan kaikille vai onko se markkinahyödyke?

Kotimaisella ruusutarhalla vieraillessani yrittäjä jutteli kanssani ympäristöasioista kukkatuotannossa, ja hän korosti vesitaseen (tai olisiko oikeampi termi vesijalanjälki?!) laskemisen tärkeyttä suhteessa muihin mahdollisiin ekologisuusmittareihin. Rivien välistä luin, että hänen mielestään Suomessa veden käyttö ei ole iso ongelma verrattuna muihin tuottajamaihin. Tuhansien järvien maassa on puhdasta vettä, eikä täällä ole valtavia kukkaplantaaseja. Meidän ongelmamme eivät liity niinkään veteen kuin esimerkiksi kylmään ja pimeään talveen (vaikka etunsa niilläkin, tautien ja tuholaisten määrää vähentävinä tekijöinä; asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia).

Kun etsii tietoa maista, joissa kukkatuotanto ja vesipula yhdistyvät, esille nousee usein Kenia. Muun muassa Kenian Naivasha-järven alueella on paljon kukkatuotantoa ja järvi kärsii siitä; etenkin ei-sertifioitujen, ns. mustien tilojen toiminnasta. Alue on ylikansoitettu, koska kukkatarhoille tarvitaan valtavasti työntekijöitä. Vettä tarvitaan niin ihmisille kuin kukillekin, mutta tässä taistelussa bisnes vie helposti voiton, joten ihmiset jäävät toiseksi. Toiseksi tai kenties viimeiseksi jäävät myös alueen eläimet, kuten kalat ja kosteikkoalueilla viihtyvät, aiemmin runsaslukuiset linnut. Vettä johdetaan pois ja sitä haihtuu huomattavasti enemmän kuin sitä sateiden mukana tulee. Jätevedet lasketaan järveen kaikkine kemikaaleineen, joten myös veden laatu on muuttunut huonoon suuntaan. Naivashaa uhkaavat niin rehevöityminen, saastuminen kuin kuivuminenkin. Naivasha-järvi on vain yksi esimerkki; Keniassa vastaavia kärsiviä järviä on muitakin, ja olen varma, että niitä löytyy myös muista maista, joissa suurtuotantoa on.

Pelkästään negatiivisiä askelia ei silti oteta edes Keniassa. Sadeveden talteenottaminen on käytössä, samoin kasteluveden kierrätys, jota muuten käytetään Suomalaisessakin tuotannossa. Kierrätys auttaa säästämään vettä ja vähentämään käyttöön tarvittavia lannoitemääriä, mutta siinäkin on omat riskinsä tuotannollisesti:

"Periaatteessa kasvihuoneyritysten vesiensuojelu on helpompi toteuttaa kuin
avomaatuotannossa tai peltoviljelyssä, koska kasvihuonetuotannossa voidaan kastelu ja
ravinteiden annostelu kontrolloida huomattavasti paremmin pelto-olosuhteissa
tapahtuvaan tuotantoon verrattuna. Huolimatta tästä voi kasvihuonetuotanto – tuotannon
intensiivisyyden takia - aiheuttaa huomattavasti suuremman tuotantopinta-alaa kohti
lasketun ravinnekuormituksen kuin tavallinen peltoviljely. Tämä ongelma voidaan
kasvihuonetuotannossa kuitenkin ratkaista keräämällä ylikasteluvedet talteen ja
esimerkiksi kierrättämällä ne takaisin tuotantoon. Suljettuihinkin kastelujärjestelmiin
liittyy kuitenkin vielä paljon epävarmuuksia (kierrätysveden desinfiointiongelmat).
Lisäksi niiden investointikustannukset tuntuvat monesta yrittäjästä liian kalliilta (esim.
Näkkilä 1999). Suljetuilla järjestelmillä voidaan saavuttaa tiettyjä kustannussäästöjä,
esimerkiksi lannoitus- ja vedenhankintakuluja voidaan vähentää, mutta suljetusta
järjestelmästä aiheutuu toisaalta myös lisää muuttuvia kustannuksia, kuten vesi- ja
kasvianalyysikuluja (Näkkilä 1999)."

Lainaus on kyselytutkimuksesta "Kasvihuonetuotanto ja ympäristö" (Grönroos, Nikander 2002), johon linkki tässä: http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=12591 

Haasteista huolimatta niin vedenkäyttöä kuin ravinnepäästöjä ajatellen suljettu kastelujärjestelmä vaikuttaa melko hyvältä ratkaisulta: veden ja lannoitteiden säästö voi olla jopa 70 % avoimeen järjestelmään verrattuna. Ehkä jonain päivänä menen tutustumaan teknologiaan tarkemmin jollekin asiaa hyvin tuntevalle puutarhalle.

Vesiasiat ovat valtavan laaja palapeli, enkä tässä kirjoituksessakaan onnistu kuin vaivoin pintaa raapimaan; ainakaan tällä yhdellä istumalla. Vielä lopuksi nostan esille yhden maan ja sen ongelmat:

"Hollantilaisen kukkaviljelyn kasvu kääntyi ensi kertaa historiansa aikana laskuun vuonna 2002. Muutos oli pieni, mutta kertoo alan vaikeuksista. (P&K 2003/48, 5.) Hollannissa kasvihuoneviljelyn kokonaisala ei juuri kykene kasvamaan, maan pohjavedet ovat saastuneet viljelyssä käytetyistä kemikaaleista ja pienet viljelmät eivät enää pärjää tiukentuneessa kansainvälisessä hintakilpailussa, vaan joutuvat lopettamaan. Toisaalta lähes jokaista tuotetta vaivaa jatkuva ylituotanto. Myös työvoiman saatavuus on osoittautunut ongelmaksi."

Lainaus on jo aiemmin esillä olleesta SASK-raportista http://sask-fi-bin.directo.fi/@Bin/d1d7e3a4fe532d3a04740231a4362912/1353315936/application/pdf/112856/LeikkokukkaselvitysSASK.pdf

Hollanti on meistä monelle Se Kukkamaa, Euroopan ykkönen. Monestiko on tullut mieleen, että pienenä maana se kuluttaa kohta itsensä loppuun; maaperä köyhtyy ja vesivarat hupenevat? Näin voi siis käydä muuallakin kuin jo valmiiksi kuivuuden kanssa kamppailevissa maissa.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Kiitos kommenteista!

Nyt näyttää siltä, että vihdoin saadaan kaivattua vuorovaikutusta tänne blogiin. Kiitos teille uskaliaille, jotka olette avanneet sanaiset arkkunne ja ilmaisseet kiinnostuksenne tähän missiooni.

Vasemmalla blogiarkiston alla on nyt mahdollisuus liittyä lukijaksi. Tervetuloa kaikki, jotka lukijoiksi itsenne koette. Uskon paitsi kukkabisneksen ekologisuuden lisääntymiseen myös vuorovaikutuksen lisääntymiseen meidän asiasta kiinnostuneiden kesken.

Olen tosiaan luvannut lisätä kuvia blogiin heti kun sitä on riittävän moni toivonut. Käykääpä siis kurkkaamassa vanha teksti "Haluatteko kuvia" ja kommentoikaa, mikäli haluatte. Kaikkea muutakin saa kommentoida! Kaikki uudet ajatukset lisäävät näkökulmia tärkeään asiaan.

Voikaa hyvin, tälläkin viikolla!

torstai 8. marraskuuta 2012

Luonnon koristemateriaaleista


Uusi linkki luonnonantimien saralta:

http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/erikoisluonnontuotteet/koriste-+ja+kasityomateriaalit/

Kokonaisuudessaankin Arktiset aromit -sivusto on mielenkiintoista luettavaa, vaikkakin luonnosta kerättävät syötävät ovat siellä koristemateriaalia merkittävämmässä osassa. Olisi ollut hienoa löytää esimerkiksi yrityslistalta yritys, joka myisi tai ostaisi luonnon koristemateriaalia, mutta sellaista siellä ei (vielä) ollut.

Pohtimaan laittaa tieto siitä, että suuri osa luonnonmateriaaleista tuodaan ulkomailta. Sammal on eniten kotimaista, n. 77 %. Tästähän olen jo aiemminkin kirjoittanut. Suomen luonnossa on paljon ihania asioita; miksi haluamme myydä ja ostaa ulkomailta tuotua materiaalia? Varmaan samasta syystä kun metsiemme marjat tarvitsevat poimijoikseen kaukomailta saapuneita samoilijoita...

Arktiset aromit ry voisi olla yksi verkostoitumisen väylä ekologisille kukkakaupoille ja luonnonmateriaalin kerääjille.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Risusavottaan!

Avaanpas tässä keskustelua koivun oksien käytöstä moniin sidonnan ja koristepuolen töihin; notkeat oksathan ovat todella käyttökelpoinen ja hyvin suomalainen materiaali työstettäväksi.

Risumateriaali tulisi kerätä lehdettömään aikaan, eli vaikkapa nyt ennen oksien lumeentumista ja jäätymistä. Jos aikomus on tehdä jotakin kauan kestävää, maalis-huhtikuu ennen lehtien puhkeamista on otollisempi aika, koska silloin oksat ovat kestävimmillään. Risuja voi säilyttää kuukausia viileässä ja kosteassa varastossa, missä ne eivät pääse "rapsakoitumaan" liiaksi. Ennen työstämistä risut sitten notkistetaan liottamalla niitä lämpimässä vedessä vuorokauden verran.

Mitäs niistä sitten tehtäisiin?!

Ensimmäisenä ainakin minulle tulevat mieleen kranssit joko pyöreinä tai vaikka sydämen muotoisina. Ne ovat kauniita ihan sellaisinaan, jollakin luonnonkuidulla sidottuna, mutta liimaamalla tai sitomalla niihin voi kiinnittää myös koristeita. Esimerkiksi joulun aikaan hauskoja koristeita saa kuivatuista hedelmistä ja mausteista, käpyjä unohtamatta. Ja näitä samoja koristeitahan voi käyttää myös kimpuissa ja asetelmissa, kun niitä innostuu tekemään / teettämään. Jos haluaa talveakin kestävän risukranssin kukkasilla koristeltuna, käyttöön voi ottaa kuivatut kukat.

Kulhoja ja vateja asetelmia varten voi myös tehdä risuista, tai sitten voi päällystää jo olemassa olevia (vaikkapa kierrätykseen päätyneitä) ruukkuja tai muita astioita. Risuista kiedottu pinta peittää alla olevan materiaalin ja saa astian näyttämään luonnolliselta, kauniilta uudelleen. Kierrätysmateriaalin hyödyntäminen on muuten omasta mielestäni yksi ekologiselle kukkakaupalle tärkeä ja pohdinnan arvoinen asia: uudelleen ideoidut, jo kertaalleen tiensä päähän tulleet tavarat voivat osaavan tekijän käsissä muotoutua uniikkituotteiksi / somisteiksi, jollaisia kukaan muu ei voi asiakkaalle tarjota. Samalla vanha materiaali löytää mielekkään elämänsä uudelleen eikä päädykään kaatopaikkojen jätevuoria korottamaan. Sopii ideologiaamme, eikö totta!

Sitten vielä yksi vinkki: osaattekos tehdä olkipukkeja? Jos olkea ei saa hankittua, niin ehkäpä risuja. Perinteisellä olkipukin ohjeella voi tehdä myös isompia ja pienempiä risupukkeja. Isompia voi käyttää liikkeessä sisustusrekvisiittana ja samalla myyntiartikkelina, pienemmillä voi koristaa sidontatöitä.

Nämä ajatukset ovat osin omiani, osin kiitän Tiina Rinnettä (http://www.ts.fi/teemat/koti+ja+asuminen/337076/Oksat+ovat+nyt+notkeita). Keksikääpä te lukijatkin jotain ekologiseen kukkakauppaan sopivaa; kommenttiareena on auki!
  

perjantai 2. marraskuuta 2012

Voi vietävän kysely...

Ei ole kukaan seppä syntyessään, eikä bloginpitäjä. Tekninen taitamattomuuteni tulee näköjään jo toistamiseen vastaan tuon kyselyn osalta: taas se nollaantui, kun kuukausi vaihtui, vaikka ihan takuulla olin laittanut kyselyn päättymään 30.11.2012. Eikö tätä elementtiä saa kestämään kahden kuukauden puolella, kysynpä vaan?!?

Kiitos niille kahdelle äänestäneelle, jotka olitte usein miettineet ekologisia seikkoja kukkakaupassa asioidessanne. Vaikka äänenne eivät juuri nyt kyselyssä näy, niin muistamme niiden olemassaolon. Jos ja kun käytte uudelleen täällä blogin parissa, niin äänestäkääpä äänenne uudelleen näkyviin. Ekokukkis kiittää kauniisti jo etukäteen!

Äänestäkää myös te muut. Se on yksinkertaisin tapa kommentoida, vaikka mielelläni minä ihan kirjoitettuja kommenttejakin vastaanottaisin. Nämä asiat ovat vähän sen laatuisia, että parhaat ideat ja toimintamallit syntyvät vuorovaikutuksen kautta. Ja juuri siksi tämä blogi on olemassa.

torstai 1. marraskuuta 2012

Pyhäinpäivän alla seppeleistä

Aikaisemmin kirjoittelin tosiaan jo avausta surusidontaan. Tuli mainittua surukimput ja surulaitteet, mutta seppeleistä en vielä kirjoittanut mitään. Seppele on arvokas sidontatyö, jonka voi viedä haudalle hautajaistilaisuudessa, mutta seppeleitä viedään hautausmaille myös muistoseppeleinä juhla- ja merkkipäivinä, esimerkkinä vaikkapa itsenäisyyspäivän seppeleet sankarihaudoilla. Eri tarkoituksiin sidotaan eri kokoisia ja eri materiaaleista koostuvia seppeleitä erilaisilla mittasuhteilla ja sidontatekniikoilla...tilanne ratkaisee seppeleen koon ja tyylin.

Opiskelujeni aikana pääsin tutustumaan läheisimmin muovitettuun oljesta tehtyyn seppelepohjaan. Sitä kokeiltiin päällystää erilaisilla lehdillä ja havuilla, jotka kiinnitettiin pohjaan hakasilla tai neuloilla. Myös puolalangan käyttäminen olisi ollut mahdollista. Oljesta tehty seppelepohja on tietysti sinällään ekologinen vaihtoehto, mutta jos se on tehty maatumattomalla / vasta ikuisuuden päästä maatuvalla langalla kiertäen ja päällystetty muovilla, ekologinen aspekti onkin jo menetetty. Tätä pohjaa saa kuitenkin ostaa myös maatuvalla langalla sidottuna ja maatuvalla kankaalla päällystettynä. Sen voi tehdä myös itse niin. Päällystysmuovi / -kangas voidaan toki jättää oljen päältä pois kokonaan, mikäli se sopii valittuun tyyliin, asettelutapaan ja tekniikkaan. Ja oljen voi korvata muunkinlaisella heinämateriaalilla. Vaikeampaa on korvata ekologisesti hakasia ja neuloja, joita muuten tarvitaan todella paljon ison seppeleen päällystämisessä! Kukitus eli kukilla päällystäminen voidaan tehdä lävistämällä ns. ihmetikkua käyttäen, jolloin kukka jää seppelepohjaan kiinni omalla varrellaan, eikä hakasia, neuloja tai rautalankaa tarvita lainkaan. Muun materiaalin kohdalla ihmetikutus ei taida oikein onnistua...

Itse näkisin myös kestävyyden ainakin jonkinlaisena ekologisuutena. Tämä näkökohta ei tosin toimi haudalla, mutta vaikkapa ovikranssissa toimii. Olkoon pohja vaikka styroksia, jos sen työstää kuivalla materiaalilla liimaten, tuotos saattaa säilyä isältä pojalle, eikä aina tarvitse hommata uutta. Kukkakauppias ei kyllä tässä tapauksessa lyö rahoiksi saman asiakkaan ja saman tuotteen kohdalla kuin kerran, mutta eiköhän tämänkin ongelman voisi jotenkin ratkaista, kun jätetään se tähän mietintään.

Kestävyydestä tulikin vielä mieleen: yksi vaihtoehto pyhäinpäivän aikaan olisivat kauniisti haudalla kuivuvat kukat, jotka sitten kuivuttuaan jäisivät kaunistamaan hautaa pidemmäksi aikaa. Se aiemmin mainitsemani surusidontakurssi vuodelta 2009 opetti valitsemaan materiaaleja myös tällaisiin töihin. Ihmetikun käyttöäkin siellä on opeteltu, mutta tosiaan vain kukittamisen kannalta. Tällä kurssilla olisi kyllä ollut mukava olla mukana!

Laittakaahan tänne blogiin tietoa heti, jos kuulette ekologisista kukkasidontakursseista tulevaisuudessa. Mennään sitten porukalla oppiin.